Vuoden 2016 Norjanmatka oli jotenkin omalaatuinen. Suhteellisen paljon jo moottoripyörämatkailua harrastaneena aiempi kokemus oli tarpeen, koska helpolla Norjan keskikesä ei päästänyt niin hyvässä kuin pahassa. Hyvää oli se, että matka tallentui matkamuistioon ihan omanlaisena. Ei-toivottavaa oli puolestaan jatkuvat sateet, joka asetti matkanteolle haasteita. Noin 70% Norjassa ajeluista tapahtui märällä asfaltilla, jolloin matkanteko hidastuu vääjäämättä. Niinpä muutin Lysebotnissa matkasuunnitelmaani ja päätin jättää Geirangerin ja Trollstigenin väliin. Sen sijaan otin matkaohjelmaan Jotunheimin kansallispuiston. Reittini pääkohteita Norjassa olivat Setesdalenin laakso, Lysebotn ja Jotunheimin kansallispuisto. Listaan voi vielä lisätä Atnan ja sitä ympäröivät erämaaseudut, jotka tulivat ikään kuin suunnittelemattomana listaan. Yllättävän kokemuksellista seutua karuudessaan. Mutta pitemmittä puheitta, ei kun pyörän selkään ja matkaan...

Aamulla laivasta poistuessani yllätys oli suuri: Tukholma otti kerrankin vastaan hyvällä päällä ja hyvällä säällä. Ensimmäinen rasti oli mennä bensa-asemalle tankkaushommiin. Pienen U-käännöksen saattelemana ja yhden toimimattoman bensa-automaatin jälkeen Triumphi oli ruokaillut ja matka kohti läntä ja Norjaa saattoi alkaa. Ajelin E20 ja E18 pitkin Eskilstunan ja Örebron kautta kohti Karlstadia. Aika äkkiä, noin tunnin ajon jälkeen, kaarsin kuitenkin Mäkkärille haukkaan aamiaista. Otinkin kunnon satsit kahvin kera niin oli hyvä jatkaa matkaa.

Matkan varrella pysähdyin myös Burger Kingissä syömässä lounaan. Karlstadin jälkeen, ennen Norjan rajaa, nautiskelin kahvit järvimaiseman edessä. Tarkkaa paikkaa en muista. Ilma oli aurinkoinen ja matka eteni hyvin.

Norjan rajan ylitettyäni en lähtenytkään Osloa kohti vaan päätin ajaa kohti Seljordia ja Dalenia Drammeniin menevän pitkän tunnelin kautta. Ennen Drammeniin menevää tunnelia ajelin mukavaa rantareittiä Drobak -nimisen kylän kautta. Ihan en ollut varma, olinko kartalla mutta ilmansuunta oli oikea. En myöskään ollut varma, että olisiko Drammeniin menevästä tunnelista pitänyt jotain tiemaksuja maksaa, koska sen tapaisia kylttejä huomasin. Mutta kukaan ei mitään pyytänyt, jälkeen päin ei mitään laskua rekisterinumeron perusteella ole tullut ja mihinkään en soittanut vaikka jotain puhelinnumeroitakin havaitsin. Johtopäätös: ilmaista oli reitti. Drammen on yllättävän iso kaupunki. Pienen harhaanajosekoilun ja navigaattorin tutkimistauon jälkeen tein U-käännöksen ja pääsin kaupungin läpi menevän joen yli jatkamaan matkaa kohti Dalenia. Matka soljui Konsbergin ja Seljordin kautta.

Sää pysyi aurinkoisen lämpimänä. Maisemat paranivat mitä pidemmälle sisämaahan matka eteni. Seljord on hieno paikka, jossa olisi ihan hyvin voinut jo yöpyä. Ajoin kuitenkin Daleniin saakka, jonne laskeuduin pienen serpentiinitien saattelemana. Kirjauduin leirintäalueelle ja sain hyvän paikan teltalle hyväkuntoiselta nurmialustalta. Tämän päivän etappi oli reissun pisin, noin 750 km. Iltapalan kokkailin trangialla ja pari ajo-olutta kuuluu asiaan :)

Seuraava aamu valkeni pahaenteisen harmaana. Vettä ei satanut mutta huolestuneena katselin taivaalle. Aamutointen jälkeen ajoin Dalenin keskustaan pankkiautomaatille nostamaan hiukan lisää käteistä, sitä kun on hyvä olla Norjassa mukana korteista huolimatta. Sitten ajelin pienelle bensa-asemalle. Paikalle porhalsi myös pariskunta pyörällään ja kas, olivat suomalaisia. Mies sadatteli kypäränsä sisällä selvällä suomenkielellä, kun bensapumpun rahastus ei suostunut yhteistyöhön. Lähdin taipaleelle ja näytti mieskin saavan lopulta bensaa pyöräänsä. Tie mutkitteli ja kumpuili ja aina mäen päälle tullessani toivoin, että horisontissa siintäisi sinistä taivasta. Keli muuttui kuitenkin koko ajan harmaammaksi ja lopulta sade alkoi. Sitä kestikin sitten koko päivän joitain taukoja lukuunottamatta.

Ennen Sirdalsvatnetia tie kääntyy jyrkästi pohjoiseen kohti Tonstadia. Vesisade yltyi jälleen eikä näyttänyt taukoamisen merkkejä. Taivas oli ja pysyi lohduttoman harmaana. Tässä vaiheessa ajohanskat olivat jo läpeensä märät. Päätin pysähtyä Tonstadissa lämmittelytauolla. Parkkeerasin paikallisen Statoilin pihaan. Päivän kestänyt sade oli karaissut jo sen verran, että ei haitannut syödä eväitä ulkona, olihan siellä kuitenkin pöytä ja tuolit. Syötyäni pari leipää suikasin huoltsikan sisälle ostamaan kuuman kahvin. Muita ei ollut minun ja myyjän lisäksi. Juttelin tämän nuorehkon miehen kanssa, joka yritti luoda minuun pientä optimismia sään suhteen. Kertoi, että Norjassa sää on epästabiili. Sade voi myös yllättäen loppua ja aurinko alkaa paistamaan toisella puolen vuorta (tai vuonoa). Tottahan se varmasti on, mutta itse en uskonut, että sade taukoaisi. Sen verran kovat näytöt oli tältä päivältä sääherran puolelta.

Tuleen ei jäädä makaamaan, joten Triumpin nokka kohti Lysebotnia. Tie nro 468, jota jatkoin pohjoiseen heti Tonstadin jälkeen, on huonokuntoinen. Tässä vaiheessa, kun takana oli koko päivä märällä asfaltilla ajoa, muodosti huonokuntoinen märkä asfaltti eittämättä lisähaasteensa. Sade jatkui ja ajelin kieli keskellä suuta rypyläistä ja paikoitettua asfalttia kohti Suleskardia. Kapea tie Lysebotniin kääntyy juuri ennen Suleskardia etelästä tultaessa. Matkan aikana päätin koittaa onneani Suleskardissa. Mikäli majapaikka, eli tässä tapauksessa mökkimajoitus, löytyisi niin jäisin sinne yöksi ja jatkaisin vasta seuraavana päivänä Lysebotniin. Sen verran oli sade ja loppupätkän huono tie syönyt voimia ja keskittymistä, että päätin kokeilla onneani.

Saapuessani Suleskardiin ajoin paikallisen majoituspalvelun pihaan. Epäselvistä ohjeista en heti tajunnut, että kämppingin respa oli kaupan yhteydessä kassalla. No mutta löytyi kuitenkin. Mökkejä ei ollut vapaana, YLLÄTYS! Saman sai todeta myös eräs hollantilainen matkamotoristi, jonka kanssa päivittelin tilannetta ja huonoa keliä. Hän oli tullut samasta suunnasta kuin minäkin. Respan tai siis kassa täti auttoi meitä ystävällisesti etsimään ja soittamaan vaihtoehtoisia majoituksia läpi. Hollantilainen soitti yhteen ja sai mökin. Sitä varten olisi pitänyt ajaa kuitenkin melkein kolmekymmentä kilometriä takaisin päin mistä olin juuri tullut. Järkevässä suunnassa ja järkevän matkan päässä ei ollut oikein majoituksia. Päätin soittaa Lysebotnin majoituspalveluita läpi mutta täynnä kaikki tyynni, siis mökit. No, teltta oli kuiva ja sen saisi nopeasti pystytettyä. Päätin jatkaa Lysebotniin ja yöpyä teltassa. Se oli tässä tilanteessa kuitenkin ainoa järkevä ratkaisu. Siispä märkä ja kylmä kypärä päähän. Naureskelimme hollantilaisen kanssa vielä tilannetta lähtiessämme ja toivotimme hyvää matkaa. Hän kertoi ajavansa sitten seuraavana päivänä Lysebotniin. Mutta silloin hän ei ainakaan sinne pääsisi. Se selvisi minulle myöhemmin.

Monia alppiylityksiä ja mutkateitä on tullut ajeltua. Mutta Lysebotniin vievä tie, Fv986, on ehdottomasti niitä haastavimpia mitä itse olen kolunnut. Tai ainakin siltä se tuntui sateisissa olosuhteissa pitkän sateisen ajopäivän rasittamana. Tie on erittäin kapea ja vain levennyksien kohdalla voi mopolla ohittaa auton turvallisesti. Tie oli myös ruuhkainen. Vastaan tuli tuon tuosta autoja, karavaanareita ja jopa bussi jota kypärän sisällä päivittelin. Syytä oli olla tarkkana raskaalla Triumphilla. Mutta samaan hengenvetoon todettakoon, että tie on hieno ja palkitseva. Yhden virtsahdustauon saattelemana saavuin tien lakipisteelle, josta alkaa lasku kohti Lysebotnin kylää. Tältä paikalta on otettu kaikki Lysebotnin näyttävät mainoskuvat, kun serpentiini laskeutuu alas kylään.

Parkkeerasin tuhnusateessa pyöräni näköalapaikalle. Joku liivitakkinen parkkieeri kyseli, että mistä päin oli tulossa. Kerroin, että Sulesgardista. Tähän hän tuumasi, että aja pyörä parkkiin ja ei tarvi maksaa mitään. Olin vähän hämilläni, olisiko sitten pitänyt jos olisin tullut Lysebotnista päin? Ja jos näin, niin miksi? En jäänyt asiaa pohtimaan pidempään vaan läksin ihailemaan upeita maisemia. Jäljempänä pari otosta.

Alas kylään laskettelin melkein kävelyvauhtia: lukuisia neulansilmiä ja jyrkkiä käännöksiä jopa tunnelissa. Hieno kokemus sinänsä mutta enpä laittanut pahitteeksi kun saavuin määränpäähäni Lysebotniin. Päivän ajo oli sateen vuoksi ollut haastava. Mutta niinhän se on, että tällaiset ajopäivät jälkikäteen muistetaan parhaiten :) Muodon vuoksi kysäsin vielä leirintäalueelta mökkiä mutta olivat edelleen täynnä. Otin telttapaikan ja ajoin valitsemalleni plantaasille. Sade oli tauonnut kuin huomaamatta. Nousin pyörän päältä pois ja katsoin kauas pitkin vuonoa, jota jyrkät ja korkeat kalliot reunustivat. Huokaisu pääsi, ehdottomasti upeimpia paikkoja, jossa olen ollut ja upein tähän asti Norjassa. Kauaa en voinut ihastella sillä nyt kun ei satanut niin piti kiireen vilkkaa laittaa teltta pystyyn. Saatuani kaiken suurin piirtein valmiiksi alkoi taas ripsiä mutta telttahommia se ei enää onneksi haitannut. Teltta oli pystyssä ja sinne kuuluvat tavarat sisällä. Viritin myös kertakäyttösadetakin telttapohjaksi.

Ilta jatkui ruuan laitolla, paikkaan tutustumisella sekä parilla oluella respan baarissa. Hieno mesta ja aijjai kun ohrapirtelön puraisu teki eetvarttia. Kävin tutustumassa myös huomispäivän lautta-aikatauluihin. Lysebotnista seilaa ainakin kaksi lauttafirmaa ja silmiini osui firma, jonka lautat lähtevät aamutuimaan seitsemän aikoihin. Muita aikatauluja en bongannut. Perhana, olis pitänyt selvittää etukäteen. Tähän uskoon jäin, että lauttoja ei todellakaan mene muuta kuin aamuisin. Päätin, että jos näin on, niin voisin olla yhden välipäivän näissä hienoissa maisemissa. Sen verran oli mehut pois etten jaksaisi heti aamu seitsemältä könytä johonkin paattiin ja jatkaa matkaa. Kävin kyselemässä toiselta majoituspalvelulta mökkiä seuraavaksi yöksi ja kas kummaa vapaata oli. Tartuin tilaisuuteen ja pistin mökin varaukseen. Olipahan päivä mutta loppuviimein saavuin sinne, minne olin suunnitellutkin.

Seuraava päivä valkeni selkenevässä säässä. Aamiaisen ja suihkun jälkeen suuntasin turistitoimistoon utelemaan tarkempia lautta-aikatauluja. Sain myös esitteen mukaan, jossa oli kerrottu kaikki päivällä lähtevät lautat. Olin aamulla herännyt jo ennen seitsemää ja huomasin, että aamutuimaan lähtevä lautta oli todella pieni, jonne mahtui muutama auto ja moottoripyörä. Respan aikatauluista selvisi, että isot lautat seilasivat (muistaakseni) n. klo 12, klo 15 ja klo 18. Tämän selvittyä päätin, että jatkan saman päivän aikana matkaa ja perun huonevaraukseni ja niin myös tein. Päätin valita klo 18 lähtevän lautan, joten ehtisin hyvin viettää aikaa ja käydä vaikka kävelylenkillä tutustumassa lähiympäristöön.

Paikalle roudattiin kolme bussilastillista nuorisoa, jotka hiihtivät rullasuksilla Lysebotnin serpentiiniä ylös. Pääsin todistamaan myös aika pahan näköistä kaatumista, kun yksi hiihtäjä ei huomannut ritilää, joka katkaisi tasaisen asfalttipinnan puron kohdalta. Lensi kovasta vauhdista pääedeltä ritilälle ja siitä asfalttiin. Siihen malliin piteli kättään, että varmaan käsi murtui. Myöhemmin paikalle saapui ambulanssi kopteri. Tämän tapahtuman johdosta tie Lysebotniin oli siltä päivältä kokonaan suljettu, jonka vuoksi hollantilainen ei päässyt sinä päivänä ajamaan Lysebotniin. Kävelin noin puolentoistatunnin mittaisen kävelylenkin. Tullessa alkoi taas vähän satamaan mutta leirille päästyäni alkoi aurinko pilkottamaan ja loppu päivä olikin hyvää keliä.

Hiihtotapahtuma toi paikalle karnevaalitunnelmaa ja porukkaa oli paljon vuonon pohjukassa viettämässä päivää. Ennen lautan lähtöä kävin respan ravintolasta tilaamassa ranskalaiset hodarilla, jotka nautiskelin hyvällä ruokahalulla. Samalla tsekkailin kartasta ja navigaattorista uutta reittiäni, jonka olin ohjelmoinut kävelylenkiltä tultuani. Sateisen ajokelin ja osittain Lysebotnin lautta-aikataulujen vuoksi päätin jättää Trolstigenin ja Geirangerin vuonon väliin. Laskin, että liian kireitä ajopäiviä olisi tiedossa. Sen sijaan päätin kääntyä jo aikaisemmin kohti itää läpi Jotunheimin kansallispuiston. Sen pitäisi kuulopuheiden mukaan olla myös ajamisen arvoista seutua.

Lauttajonossa paikalle ajeli italialais-ruotsalainen porukka. Juttelin vanhemman herrasmiehen kanssa, jolla oli menopelinään BMW:n GS 800 adventure. Olivat edellisenä päivänä ajelleet samoilla seuduilla kuin minäkin ja päiviteltiin eilistä huonoa keliä. Seurueeseen kuului myös italialinen Triumph -kuski sekä ruotsalais-italialinen, joka ajeli vanhalla keltaisella Goldwingillä. Lautta saapui pikkuisen myöhässä, joten odotellessa ehti jonossa hörpätä vielä kahvitkin.

Lauttajonossa annettiin vuorolaput, joiden mukaan lautta täytettiin. Koska matkalla on useampi pysäkki ennen Stavangeria, joka on päätepiste, ei ole yhdentekevää, missä järjestyksessä sisään ajetaan. Vihdoin lautta irtautui laiturista ja Lysebotnin kylä alkoi haipua taakse. Napsin kuvia kannella ja kävin välillä evästämässä leipää ja mehua takaboksista. Lauttamatka kestäisi noin 25 minuuttia Songesandin laiturille, jossa itse jäisin pois.

Mutta sitten kihosi kylmä rinki persuuksiin. Juuri ennen laiturille tuloa, kun starttasin pyörääni, niin mitään ei tapahtunut. Mitäs Vi....ua! Virrat menivät päälle mutta akun ja öljyvalon merkkivalot vain paloivat. Oliko vika öljynpaineessa tms. Tarkistin öljyt ja näytti olevan hyvä määrä. Sain pähkäilykaverikseni ruotsalaisen BMW herrasmiehen, jonka kanssa olin jutellut aiemmin. Hänellä oli varaöljyä mukana, jota lisättin varmuuden vuoksi. Edelleen pyörä ei suostunut starttaamaan. En voinut siis jäädä pois vaan minun oli jatkettava matkaa, koska pyörä ei liikkunut mihinkään. Mietin jo, että Stavanger on isoin paikka reitin varrella ja sieltä voisi todennäköisimmin saada korjaus apua. Masentava ajatus alkaa Stavangerissa järjestelemään korjauskyytejä!

Sitten BMW -mies kysäisi vielä, että olenko tarkistanut, että vaihde ei ole päällä ja jalas on ylhäällä. JA VOILA! Klippasin alhaalla oleva jalaksen ylös ja johan alkoi bensapumppu laulaa. Ja se laulu oli kauneinta mitä olin pitkään aikaan kuullut :) Pyörä starttasin kuin palmun alta. Voiko tällaista tapahtua kun moottoripyöräilyä on harrastanut jo 10 vuotta? BMW -miehen vastaus oli, että aina voi sattua mitä tahansa. Paiskasimme kättä ja kiitin avusta. No, tilanne huvitti myös muita BMW -miehen seurueen jäseniä kun kerrottiin heillekin tilanteen. Sinänsä reittiin ei tullut mitään sen kummempaa mutkaa. Jäin pois seuraavassa satamassa ja jatkoin alkupätkä vain hiukan isompaa tietä kohti Hjelmelandia, joka oli illan määränpää. Olipahan tapahtumarikas lauttamatka. Ajelin hieman sekavin tunnelmin päin hämärtyvää iltaa ja Hjelmelandiin saapuessani oli jo kohtuullisen pimeää. Sain telttapaikan "kissamuorilta", joka tuli avaamaan minulle oven. Paikkaa piti vanha eläkeläispariskunta ja varmuudella alle seitsemänkymmen ei rouvapuolisko iältään ollut. Teltan edessä keittelin sitten kahvit ja otin tömpsyt viskipullosta, jonka olin ostanut matkaevääksi Silja Lineltä.

Telttapaikka ei ollut paras mahdollinen: Erittäin kalteva nurmikon pinta ja pitkä märkä ruoho. Etanoita oli tarjolla vaikka ois trangiaan heittäny aamiaiseksi. Camping muutoin oli aika persoonallinen kissamuorin kissoineen, joita hiippaili siellä täällä. Suihkutilat askeettiset mutta olipahan lämmintä vettä tarjolla josta ei tarvinnut erikseen pulittaa. Talon isäntä veloitti lähtiessäni euroopan valuutassa kokonaista viisi euroa yöstä. Ei ollu hinnan kiroissa ei... Nyt oli tilanne kuitenkin se, että vettä oli sadellut pitkin yötä ja jouduin pakkaamaan teltan märkänä pakettiin. Päätin, että voisin olla mökissä yötä Vossevangenin leirintäalueella. Kuinka ollakkaan vanhasta Lonely Planetista löytyi vielä toiminnassa oleva numero ko. leirintäalueelle. Langan toisessa päässä vastasi pirteä mies ääni, joka ilmoitti reservin olevan täynnä, toki teltalla sopisi tulla. En alkanut soitteleen sen enempää mihinkään vaan päätin, että ottaisin hotellihuoneen. Reissubudjetti kyllä kestäisi yhden kalliimmankin hotelliyön viiden euron leirintäaluemaksujen jälkeen. Määränpää siis Vossevangen!

Heti alkuunsa oli vuorossa vuonon ylitys Hjelmelandista Nesvikiin. Aamutuimaan lauttajonoa ei paljoa ollut ja nuori nainen tuli rahastamaan samantien. Ajelin paatin kannelle ja katselin maisemia. Vettä tihuutti pikkuisen. Matka jatkui tietä nro 13 länteen Vindsvikin ja Nesflatenin kautta Håraan. Vesisadekin taukosi välillä ja matkan varrella oli hyvinkin kuvauksellisia maisemia. Kahvitauon pidin aika alkumatkasta ja puolen päivän jälkeen pidin kunnon kuivattelu ja lämmittely tauon eräällä huoltoasemalla, jossa tilasin kunnon burgeriannoksen 200 gramman pihvillä ja kokiksella. Kyllä tuli lämmin ruoka tarpeeseen, sillä vesisade oli yltynyt taas sfääreihinsä viimeisen tunnin aikana. Nyt oli varmaa se, että edessä oli hyvin ansaittu hotelliyö. Ulkona en missään tapauksessa voinut teltan kanssa yöpyä, koska satoi vettä ja tavarullassa odotti märkä teltta.

Utnesta oli sitten hiukan pidempi lauttamatka Kvanndaliin. Lautan aikataulutkin selvisivät, kun kävin kysymässä Utnen lähikaupasta. Taaskaan eivät infotaulun tiedot tuoneet tolkkua. Niistä sai sen kävityksen, että päivän viimeisin lautta olisi jo mennyt, jota en kyllä suostunutkaan uskomaan. Kvanndalista reitti jatkui tietä nro 13 Vossevangeniin. Matkaa oli enää vajaat 40 kilometriä. Huoneen sain Park Hotel Vossevangenista, joka sijaitsee ihan keskustassa. Ensimmäisen tunnin rupeama oli levittää kaikki märät kamppeet ja telttakamat vessaan ja kaikkiin mahdollisiin ripustimiin ympäri huonetta. Teltan sain nopeasti kuivattua vessassa hiustenkuivaimella. Viskitömpsy maistui puuhastelun lomassa. Iltasella kävin käveleen keskustassa, joka oli aika äkkiä nähty. Kaupasta kävin ostamassa evästä ja yritin ostaa pari olutta. Se jäi yritykseksi, koska oli sunnuntaipäivä ja Norjassa ennakkotiedoistani poiketen eivät myy alkoholituotteita pyhäpäivänä. Asia ei lannistanut, sillä nautiskelin pari belgialaista hotellin ravintolassa, joka oli aika hiljainen.

Jotunheim on ihan nimensä veroinen. Ei sitä alppeihin kannata verrata kuten ei Norjaa yleensäkään. Omalla tavallaan hienoa ylänkömaastoa. Ylhäälle ajaessani myös keli muuttui kosteammaksi mutta varsinaiselta vesisateelta vältyin. Ilman ala oli vain hieman kostean puolella. Pysähtelin napsimassa kuvia ja tietenkin myös korkeimmalla kohdalla eli Fantensteinilla. Sen jälkeen tie alkoi laskeutumaan alas päin jopa liiankin nopeasti. Sen verran viihdyttävää ajo ylängöllä oli ollut.

Atnaan on Fossebergomista noin 170 kilometriä. Jatkoin tietä nro 15 Ottan kautta E6:lle. Ringebun kohdalta reitti jatkui länteen pienempää tietä Fv385 pitkin. Ennen tätä käännöstä ilma helli edelleen ja parissa kohtaa oli houkuttelevan näköinen leirintäalue mutta päätin jatkaa kohti Atnaa. Ringebusta on Atnaan noin 55 kilometriä. Tie nousee yllättävän korkealle ylängölle. Maisema alkoi toden teolla muuttua erämaaksi. Fasiliteetit ja asuinrakennukset hävisivät maisemakuvasta. Huomasin myös taivaalla edessä päin pahaenteisiä pilviä. Taivas näytti tummenevan juuri sinne minne olin matkalla. Enään en kuitenkaan kääntyisi takaisin.

Saapuessani Atnaan, tai ainakin otaksuessani niin, piti oikein tarkistaa navigaattorista, että olinko tosiaan Atnassa kuten suuntakylteistä aiemmin päättelin. Navigaattori vahvisti epäilyni, mutta missä oli Atnan keskusta ja suuntaviitat leirintä alueelle. Atna on sen verran pieni paikka, että keskusta ei vain sillä haavaa osunut silmään ja lähdin ilmeisesti E3 pohjoiseen päin leirintäalueen toivossa. Vesisadekin oli jälleen muistuttanut itsestään. Ajelin vähän matkaa kunnolla tietämättä minne olin menossa ja pistin pyörän parkkiin: oli pakko katsoa navigaattorista, löytyisikö sieltä opastusta leirintäalueelle. Tiesin kyllä , että sellainen pitäisi paikkakunnalla olla. Tihrustin vesisateessa navia päälle kunnes viereeni pysäköi sinertävä ajoneuvo joka vilkautti valoja kohdalla. Olivat poliiseja ja tiedustelivat miksi oli pysäköinyt tien varteen. Kerroin, että katselin koordinaatteja, että missä olen. Kehottivat parkkeeraamaan pyörän seuraavalla kerralla levennykselle. Pyörääni ei kuulemma vesisateessa nähnyt kunnolla. Ihmettelin vähän sillä piennarta oli mielestäni ihan mukavasti. Ei sen kummempaa, poliisit toivottivat hyvää matkaa ja moikattiin lähtiessä. Navigaattori näytti leirintäaluetta juuri päin vastaiseen suuntaan minne olin menossa. Siispä uukkari ja takaisin päin kolmostietä.

Pian tienvarressa oli opastus leirintäalueelle ja huokaisin helpotuksesta. Vaihtoehto sille, että tässä erämaassa olisi pitänyt lähteä illansaatossa ajelemaan seuraavan pitäjään yösijan toivossa ei todellakaan houkutellut vesisateessa. Ajelin tovin hiekkatietä ja viimein saavuin respan eteen. Eräässä mökissä harrikkapariskunta nautiskeli olutta ja heilauttivat kättä tervetulon merkiksi. Marssin respaan ja siellä odotti kohtelia rouva. Kyselin mökin perään mutta niitä ei periaatteessa ollut. En tiedä mikä olemuksessani vaikutti, mutta sen pidemmittä jatkokysymyksittä rouva ehdotti minulle allergia asuntovaunua, joka oli vapaana. Allergia tai ei niin minulle kelpasi. Telttapaikkakin olisi käynyt mutta sisämajoitus tässä vesisateessa aina parempi. Rouva näytti minulle asuntovaunun, jota oli laajennettu reilusti terassilla, jonka suojana oli kunnon vedenpitävä katos. Tilaa oli reilusti enemmän kuin keskiverto mökissä. Kamat terassille suojaan ja ukko asuntovaunuun. Kypäräolut auki ja rentouttava hetki pehmeällä sohvalla. Loppujen lopuksi vaikka sää oli ollut hieno ja päivä mennyt muitta mutkitta niin lopun erämaayllätys vesisateineen ja pieni eksyksissäolemisentunne oli tuonut kuitenkin pientä kierrettä hommaan vielä viime metreillä. Mutta nyt turvallisesti sisätiloissa. Siinä se ilta meni oluen ja yhden viskipaukun kera. Mukava päätös päivälle :)

Herätys aamu-utuisessa Atnassa. En ollut todellakaan suunnitellut tulevani tällaiseen korpeen mutta sehän on sitä moottoripyöräseikkailua juurikin...Olin todella tyytyväinen asuntovaunumajoitukseeni. Nyt oli hyvä ponnistaa taas eteen päin. Vaimo oli aikaisemmin viestittänyt, että Atnassa on kuuluisa retrokahvila nimeltään Glopheim cafe. Se on tituleerattu jonkinmoiseksi kulttuurimonumentiksi ja ollut toiminnassa 50-luvulta saakka. Päätin poiketa kahvilla. Kahvila sijaitsee keskustassa mutta se olikin kiinni. Päätin kuitenkin ottaa valokuvan. Tankkasin myös pyörän paikallisella kylmäasemalla. Ei ristin sielua koko kylässä!

Jatkoin kolmostietä muutaman kilometrin etelään ja Koppangin kohdalta käännyin tielle 217 kohti Norjan ja Ruotsin rajaa. Jälleen alkoi sateleen vettä. Kuten yläpuolella kuvasta näkyy, ilma oli kosteahko jo Atnasta lähtiessä. Drevsjo nimisessä paikassa pysähdyin pitämään sadetta ja syömään hampurilaisaterian. Vesisade oli vain yltynyt matkan edetessä. Erämaamaisemat jatkuivat aina Ruotsin puolelle saakka. Rajan ylitettyä ilma alkoi kuivahtaan ja paranemaan. Ruotsin puolella näytti siis paremmalta. Lähestyessäni Moraa aurinkokin alkoi pilkahdella. Tummat pilvet jäivät Norjaan! Moran kautta ajelin Borlängeen leirintäalueelle, josta otin telttapaikan. Seuraavan päivän ajo olikin pikkuhuikonen Tukholmaan. Leirintäalue oli hyvä fasiliteetteineen. Sieltä oli myös hieno järvimaisema. Seuraavassa kuvia matkan varrelta Atnasta Borlängeen.

Reissu oli erilainen kuin muut aikaisemmat: haastava mutta mukava. Ilmojen olisi toivonut olevan suotuisammat. Reissussa oli kuitenkin semmosta mukava seikkailumeininkiä. Se johtui myös siitä, että tämä oli ensimmäinen vierailuni eteläiseen Norjaan, joten reitit ja seudut olivat minulle tuntemattomia. Tukholmasta matka jatkui Silja Symphonylla. Happy Lobsterissa tilasin hienon reissun kunniaksi äyriäisvadin hyvällä Rieslingillä. Näihin tunnelmiin onkin nyt hyvä lopettaa, kiitos seurasta :)