SLOVENIAAN! 2010

Kesän 2010 matkalle päätettiin lähteä yhdessä kaveripariskuntamme kanssa. Ajatusta olimme kaverini kanssa työstäneet epämääräisen ajan edellisesta talvesta lähtien. Nostimme idean esille tahoillamme laajempaan pohdintaan ja kun vihreää valoa näytettiin niin ajankohdaksi varmistui kesä 2010. Pariin otteeseen talven ja alkukesän aikana pidimme suunnitteluiltamat, jossa puntaroitiin tahoillamme syntyneitä reitti-ideoita ja kunkin intressejä paikoista, joissa halusi käydä. Lopulliseksi kohteeksi muodostui Slovenia ja siellä päätepisteenä Portoroz, jossa viettäisimme muutaman päivän aurinkoa palvoen. Portoroz on siis Slovenian ainoita varsinaisia rantalomakohteita. Matkaseuranamme olivat Henri ja Sanna Tampereelta, joiden matkajuhtana toimii Moto Guzzi Breva 850. Viimeisin suunnitteluilta pidettiin Kesäkuussa 2010 ja "muutaman" viinilasillisen ja margaritan jälkeen kohteet ja reittivalinnat lyötiin lukkoon suunnitelman tasolla. Päätettiin siis ajaa Baltian ja Puolan Krakowan kautta Itävaltaan Wieniin, josta lähtien ajeltaisiin maisemareittejä pitkin Sloveniaan Portoroziin. Varailimme myös hotelleita  etukäteen mm. Puolan Krakowasta, Itävallan Wienistä sekä Slovenian Portorozista. Päädyimme varaamaan kaupunkikohteista hotellit valmiiksi, koska oudossa kaupungissa sopivan hotellin etsiminen usein iltamyöhään ei ole koko päivän kestävän ajon jälkeen mukavinta puuhaa. Matkavarustukseen kuului molemmilla pyöräkunnilla myös teltta ja trangiatarvikkeet. Kaupunkikohteissa nukkuisimme hotelleissa ja muutoin teltassa. Ajamisen kannalta pääkohde oli siis Slovenian vuoristo serpenttiiniteineen. Aikaa matkalle varattiin kaksi ja puoli viikkoa. Edellisen Euroopan reissumme perusteella tiesimme suositella sitä vähimmäisajaksi, mikäli haluaa viettää myös välipäiviä ja ajella rauhassa maisemareittejä. Matkalle kertyi kilometrejä noin 4100. Kilometripäiväkirjan pito unohtui jossain vaiheessa ja olen laittanut eri etappien kilometrit Googlemapsin mukaan. Todellisuudessahan nuo matkat tuppaavat olemaan aina vähän pidempiä.

Mutta nyt, Eckerölinen lautta odottaa, joten eiköhän ajeta kyytiin niin Baltian valloitus voi alkaa :)

Tavarat oli rutiininomaisesti pakattu valmiiksi jo edellisenä iltana. Pakkaaminen ja tavaroiden kokoaminen aloitettiin jo kahta päivää ennen lähtöä. Vaikka reissuja on jo muutama takana päin, ei ilman tavaraluettelon tekemistä kaikkea tilpehööriä muistaisi millään ottaa mukaan. Päälle vielä pyykin pesu, jotta saa haluamansa vaatteet puhtaina mukaan. Kaksistaan matkustaessamme saamme viikon vaatteet mukaan, jonka jälkeen täytyy yleensä pestä pyykkiä.

Pyörä pakattiin, navigaattori paikalleen yms. ja eipä jäänyt liikaa aikaa. Lähtö vain jotenkin viivästyi ja jouduimme pitämään remmien sidonnassa kiirettä. Matkaan päästiin aamuiselle Tuusulanväylälle klo 6.45. Niin se monesti on, että lähimpänä asuvat saapuvat aina viimeisenä sovitulle paikalle ja niin kävi nytkin. Henri ja Sanna odottelivat jo Brevansa kanssa Länsi-terminaalin porttien sisäpuolella kun ajelimme check-in jonon jatkoksi.

Baltian ajoa varten piti suorittaa myös melkoinen valuuttaralli. Ennen reissua kävimme pankissa vaihtamassa Latvian lateja, Liettuan litejä ja Puolan Slotyjä. Valuuttaa vaihdettiin tietysti vain muutamilla kymmenillä euroilla, koska enempää ei tarvittu. Jotenkin on vain oppinut, että myös käteistä kannattaa aina olla vähän mukana. Pelkällä kortilla useimmiten pärjää mutta jossain tilanteissa käteinen on hyvä napata esille.

Pidimme matkan varrella ainakin yhden juoma- ja jaloittelutauon tienlevennyksellä tai oikeammin hautausmaan parkkipaikalla. Tien toisella puolella oli kirkko. Tämä pysähdys oli jo Latvian puolella. Rajanylityspaikka Viron ja Latvian rajalla muodostui miehittämättömistä betonisista rakennelmista ja jonkinmoisista torneista (tai mitä lie). Minkäänlaista viranomaisliikehdintää ei rajalla kuitenkaan havaittu. Latvian puolelle saavuttuamme miljöö muuttui selvästi köyhemmän ja raihnaisemman näköiseksi. Myös liikenne oli Latvian puolella paljon levottomampaa kuin Virossa. Ensimmäiset maistiaiset friskaapeleista ohituksista saatiin juuri Latviassa. Rigan läpiajo oli kuumaa touhua. Aurinko porotti ja eteneminen keskustassa oli hidasta. Jurmalaan saavuttiin kuitenkin ajoissa. Netistä olimme bonganneet pari leirintäaluetta ja ajelimme Nemo -nimiselle leirintäalueelle. Taksa yhdestä yöstä oli naurettavat alle kymmenen euroa. Latvia osoittautui muutenkin matkamme halvimmaksi paikaksi. Leirintäalue ei nyt kummoinen ollut mutta tarpeelliset fasiliteetit kohtuu hygienialla löytyivät, joten hintansa haukkasi reilusti. Sääskiä alueella oli vietävästi ja Off -merkkinen "partavesi" tuli heti tarpeeseen.

Matka taittui mukavassa säässä. Liettuan ja Puolan rajanylityskohta oli jotenkin sekavan oloinen. Kaistotukset olivat epäselviä ja niinpä päätin vain seurata edellä ajavaa autoa (mikä mainio neuvo kaikille?). Hai laivaa -periaatteella tyhjän oloinen rajanylityspaikka ylitettiin ja saavuttiin Polskajan puolelle. Maasto muuttui heti rajan jälkeen kumpuilevammaksi ja tie mutkistui. Alkuunsa ei ainakaan vielä tietoa Puolan tylsistä peltosuorapätkistä.

Pysähdyimme eräässä hyvän kokoisesssa tienvarsikahvilassa. Tarkoituksenamme oli ajaa Elk -nimiseen kaupunkiin, josta olimme netistä bonganneet leirintäalueen. Katsellessamme kahvilan seinällä olevaa kartaa totesimme, että Elk kuitenkin poikkesi parikolmekymmentä kilometriä reitiltämme sivuun. Päätimme, että mikäli Suwalkin kohdilla mainostetaan leirintäaluetta niin jäämme ilman muuta sinne yöksi. Päivä oli kahvia hörppiessämme alkanut kääntyä jo illan puolelle ja päätimme jatkaa matkaa. Henri ja Sanna ottivat ohjakset ja ajelivat kärjessä. Suwalkiin saavuttiin ja leirintäalueen mainoskin havaittiin.

Seurasimme opasteita ja päädyimme omakotitalon portin eteen. Portti oli sähkölukolla varustettu. Itse leirintäalue oli omakotitalon ympärille pykätty. Istuimme pärisevien pyöriemme päällä portin edessä ja arvuuttelimme, että "olikohan se jo kiinni". Kävimme kääntämässe pyörämme ja silla aikaa omistaja oli avannut portin ja huitoi meitä sisälle. Sisään mentiin ja telttapaikka saatiin omistajan omakotitalon takapihalta parhaalta nurmikkopaikalta. Hauska leirintäalue sillä olimme todellakin omistajien kodin takapihalla, jossa oli puutarhakeinu ja lasten hiekkalaatikko :) Oltiinpahan ainakin pyörinemme turvassa ja vielä lukkojen takana. Tarjolla näytti olevan pääasiasssa aittamaisia mökkejä, joita oli pykätty pihapiiriin. Pihalla häkissä haukkui saksanpaimenkoira. Maksua ei omistaja vielä ottanut. Hinnasta kyllä sovittiin mutta maksu suoritettaisiin aamulla. Pystytimme leirimme ja päätimme lähteä keskustaan päin kävelemään ja etsimään kauppaa ruoka- ja (olut) ostoksia varten. Varsinaiset kaupat olivat jo kiinni mutta yksi kioskityyppinen ratkaisu oli vielä auki. Siellä myytiin kaikenlaisia elintarvikkeita hedelmistä lihaan. Ostimme viittomakielellä muutaman oluen ja elintarvikkeita.  Palatessamme takaisin leirintäalueelle panimme merkille, että alue oli ainakin sikäläisen mittapuun mukaan aika vauraan näköistä. Ihmisillä oli kookkaan näköisiä taloja, joiden pihat oli eristetty korkeilla aidoilla ja portilla. Useiden pihalla vartioi jokin suuri kokoinen koira. Mieleen jäi erään talon vartija, joka oli rodultaan Kaukasian paimenkoira. Julmetun iso koira joka haukkui ja murisi yhtä aikaa. Aika varma keino pitää pitkäkyntiset loitolla. Iltaa istuttiin ruoan ja oluen merkeissä puutarhassa, kunnes mentiin nukkumaan. Ajopäivä oli ollut jälleen kerran pitkä.  

Tämän päivän ohjelmassa oli Puolan läpiajo Krakowaan saakka. Vessavuorojen jonottamisen jälkeen aloitimme leirimme kokoamisen. Huono puoli leirintäalueella oli vessojen vähäinen määrä suhteessa yöpymispaikkoihin. Itse seisoskelin pitkän tovin hammasharja kädessä varjossa puun alla, kunnes päätin käyttää vapaan olevaa naisten vessaa (joskus näinkin päin). Suoritimme leiripaikkamaksumme paikan miesomistajalle, joka neuvoi ystävällisesti leirintäaluetta Krakowassa. Olimme kuitenkin varanneet Krakowan keskustasta hotellin, joten yösijaa ei tarvinnut miettiä. Ja matkaan!

Matkan edetessä syvemmälle Puolaan hyväkuntoinen Via Baltica loppui. Tilalle tuli syvillä urilla varustettu asfaltti. Paikka paikoin tien pinta ei ollut edes välttävää tasoa. Tarkkaavaisuusastetta Guzzin ratissa sai nostaa huomattavasti urien ja rosojen vuoksi. Enään ei ajo ollut yhtä huoletonta. Tie oli joisssakin paikoissa myös kapeaa ja puut lähellä tien molemmin puolin. Lähinnä tien huonosta kunnosta johtuen tämän päivän ajo meni myöhään ennen kuin saavuttiin Krakowaan. Matkan aikana päätimme myös kiertää Varsovan, koska olisimme osuneet sinne juuri iltapäiväruuhkan aikaan. Matkan aikana olin peilistäni jo alkumatkasta päivällä pannut merkille Henrin pyörän laimeahkon etuvalon. Luulin kuitenkin, että valoisa päivä vaikuttaa, että valo ei loista sen kirkkaammin. Huoltoasemalla taukopaikalla kuitenkin huomattiin, että etuvalo ei pala kunnolla. Toiminnassa olivat ainoastaan parkkivalot sekä pitkät valot.

Loppumatkasta hämärä ja lopulta pimeys iskivät toden teolla. Pysähdyimme pimeydessä tutkailemaan Brevan sulakkeita, että olisiko vika kenties siellä. Emme kuitenkaan saaneet kohtuudella sulakkeita vedettyä ulos. Itse olin tottunut omasta pyörästä sulakkeita tarkistelemaan mutta Breva -mallissa sulakerasia oli hiukan erilainen ja sulakkeet tiukassa, joten päätimme jättää asian tuonnemmaksi.

Kerroin Henrille, että ajaisi vaan pitkät päällä. Minua pitkät eivät häirinneet taustapeiliestä, kun tässä tilanteessa ajelin luonnollisesti edessä. Saavuimme Krakowan "porteille". Sisäänajo kaupunkialueelle tapahtui tietyön alla oleva reitin kautta. Kieli keskellä suuta väistelin pimeydessä soralle vedetyn tien isoja kiviä ja kuoppia. Viimein tultiin lähemmäs keskusta-aluetta ja tietyöalue päättyi. Navigaattori opasti meidät jälleen tarkasti keskustassa sijaitsevan hotelli Wyspianskin eteen, josta olimme varanneet huoneet. Pyörät saimme parkkiin vartioidulle alueelle Hotellin taakse. Kello oli noin 23 iltaa, kun sammutimme moottorit. Vielä pidempi ajopäivä kuin eilen. Kirjauduttiin sisään hotelliin, heitettiin kamat huoneisiin, suihkuttelimme ja suuntasimme aika pikaisesti keskustan torille tarkoituksena löytää vielä ruokaa jostain. Torin ympärillä on paljon ravintoloita mutta useimmat olivat jo sulkeneet keittiönsä. Varttitunnin etsinnän tuloksena löydettiin kuitenkin paikka, joka vielä tarjoili syötävää. Ihastelimme öistä Krakowaa ja nautimme illalista kello yksi yöllä. Se on motoristin elämää :)

Keskitysleirivierailumme jälkeen puimme taas ajokamppeet päälle ja viritimme navigaattoreihin kohteeksi Wienin hotellimme. Alkumatkasta pysähtelimme erinnäisillä huoltoasemilla ennen kuin löysimme sopivan polttimon Henrin pyörään. Pidimme polttimonvaihtotauon ja saimme kuin saimmekin lampun vaihdettua. Jännityksellä Henri töräytti Brevan käyntiin ja kas kummaa: Lyhyet ajovalot toimivat jälleen. Ei tarvinnut siis vaivata huoltomiestä asialla enää. Syy, miksi emme aiemmin olleet niinkään varmoja polttimovieasta oli se, että takajarruvalo oli myös sanonut sopimuksensa irti. Nyt siis kuitenkin kävi ilmi, että näiden kahden vian välillä ei ollut ainakaan välitöntä yhteyttä. 

Wieniin jatkoimme Tsekin Brnon kautta. Mainitakoon, että tien kunto Krakowasta eteen päin parani huomattavasti ja Puolankin puolella moottoritiet olivat hyvässä kunnossa. Guzzistin mittakaavalla taisimme ajella välillä aika haipakkaa kiitäessämme Puolan moottoriteillä Tsekkeihin ja aina Itävaltaan saakka. Tämän päivän osalta ajelu meni taas pimeäajoksi loppumatkasta. Tunnelma nousee aina ekpotenttiaalisesti jännittävämmäksi kun pimeä laskeutuu ja ajelee outoja tienoita kaukaa kotoa. Mutta se on myös yksi moottoripyörämatkailun jännitystä tuova mauste. Wien osoittautui jo iltamyöhään hotellillemme ajaessamme, että se on paljon isompi kaupunki kuin Krakowa. En osannut kuvitella Wieniä niin suureksi paikaksi. Hotellimme oli nimeltään Crystall ja sijaitsi noin kolme kilometriä keskustasta. Pyörät saatiin hotellin sisäpihalle. Hotellin omistaja ilmoitti, että parkkipaikka ei ole vartioitu. Siitä huolimatta kelpuutimme paikan sillä työtä olisi saanut tehdä ja hiljaa, mikäli sieltä olisi joku raskaat pyörämme vieneet. Veimme tavaramme huoneisiin ja kaikilla oli yksiselitteisesti nälkä. Hotellilta noin 50 metriä sijaitsi Pizzaman -niminen pizzeria. Nimi herätti seurueessa hilpeyttä ja tilasimme koko konkkaronkalle pizzat. Sen jälkeen menimme nukkumaan.

Illan alkaessa hämärtää kävi selväksi, että emme ehtisi Blediin sinä päivänä. Matkaa ei sinänsä ollut kuin ehkä 100 kilometriä, mutta tie oli mutkainen ja ennen Sloveniaan tuloa meidän tulisi ajaa vuoristoylitys, joka ei säkkipimeässä ole turvallista eikä mukavaakaan. Päätimme etsiä yösijaa matkan varrelta ja ajaisimme seuraavana päivänä Blediin valosalla. Saavuimme Neumarkt -nimiseen pikkukylään. Hetken aikaa kokeilimme eri majatalon näköisiä paikkoja. Pari vesiperää vedimme ennen kuin löysimme Lukasz -nimisen pienen hotellin. Huvittavana yksityiskohtana jäi mieleen respan vanhan herran nahkashortsit henkseleineen. Oli varmaankin jokin seudun kansallisasu :) Illalla yritimme löytää vielä ruokapaikkaa mutta kaikki paikat olivat kiinni lukuunottamatta yhtä hiukan suspektia pizzeriaa. Se ei meille ensin kelvannut, joten jatkoimme etsintäämme. Muita paikkoja ei kuitenkaan näkynyt ja päätimme kääntyä takaisin ja mennä takaisin pizzeriaan. Se oli kuitenkin mennyt sillä aikaa kiinni. Luu jää vetäjän käteen! Eräästä pikkupuodista saimme jotain sipsejä ja sen kaltaista purtavaa, mutta varsinainen ruokailu jäi siltä illalta. 

Loppupätkämme kulki tietä nro 409 pitkin Lipljen ja Planinan kautta lähelle Postojnaa. Pidimme pienen levähdys tauon noin 20 km ennen tien yhtymistä A1 moottoritelle, joka veisi meidät Adrianmeren rannalle Izolan kaupungin ohi Portoroziin. Levähdyspaikalla fiilis oli hieno ja jotenkin helpottunutkin. Päivä oli kuuma ja Slovenian vuoristosyheröt jatkuvine kieputuksineen ei ole kyytiläisillekään helpointa. Huolimatta hienosta reitistä ja maisemista oli mukava tietää, että kohta oltiin reissumme määränpäässä, Portorozissa. Sujautimme kypärät päähämme ja  lähdimme viimeiselle etapille. Henri ja Sanna menivät Brevallansa kärkeen. Päästyämme moottoritielle maisemat jotenkin avartuivat ja saattoi jo aistia Adrianmeren läheisyyden. Ilmasto, ympäristö, tuoksut ja fiilinki on välimeren läheisyydessä jotain aivan erilaista.