Kesällä 2011 suoritin pienimuotoisen lapin excursion. Joskus penskana olin käynyt viimeksi Kilpisjärvellä, joten näin aikuisiällä kohde oli senkin puolesta perusteltu. Olihan kyseessä kuitenkin Suomen käsivarren lappi. Tavoitteena myös patikoida Saanatunturin laelle katselemaan maisemia. Muutoin suunnitelmissa oli ajaa takaisin päin keskilappia poikkikairan ja puotella itä-Suomea Sallan ja Kuusamon kautta takaisin etelä-Suomeen nykyisille kotikonnuille. Matkan lasken alkaneeksi lapsuuden kotikaupungistani Torniosta vanhempieni luota. Matkaan suoriuduin yksikseni. Alahaalla pönötyskuva yhdeksältä lähtöaamuna.

Reittini Kilpisjärvelle kulki Tornionjokivartta pitkin neljän tuulen tietä Muonion ja Karesuvannon kautta Kilpisjärvelle. Tarkoitus oli ajaa sinne samana päivänä. Muistan, että oli tosi mukava fiilinki ajella aamutuimaan hyvässä ajosäässä kohti lappia. Kiirettä ei ollut ei sitten niin mihinkään. Siinä se on myös yksi matkamoottoripyöräilyn hyvää tunnetta tuovista komponenteista: kiireettömyys ja tässä tapauksessa myös ympäröivä puhdas luonto. Alkumatkasta ohitin mm. Karungin, joka on n. 25 kilometriä Torniosta pohjoiseen sijaitseva pieni kylä. Siellä asuimme aina siihen saakka kunnes täytin 5 vuotta ja muutimme Tornioon. Siellä asuvaa tätini perhettä en kuitenkaan nyt viitsinyt mennä moikkaamaan. Toki aamukahveillehan sitä ois sopivasti osunu. Ajeleskelin kaikessa rauhassa ja yhden pysähdyksen pidin ennen Kolaria, jolloin pysähdyin kahvistelemaan ja tankkaamaan.

Porojen kanssa muistin kyllä olla varovainen mutta kovin paljon niitä ei onneksi tienvierustoilla ollut. Mutta harvakseltaan kuitenkin. Ja monen mielestä se harvakseltaa olo on juuri sitä pahinta, jolloin ne voivat päästä yllättämään, kun ei koko ajan muista olla varuillaan. Neljän tuulen tie on aika kapea, mikä luo sille omaa idylliään. Mukavasti kuivahtava ja jäkälämäisemmäksi muuttuva maaperä tuoksuineen tuo myös omaa tunnelmaa. Saapuessani Karesuvantoon oli selvää, että pysähtyisin kunnon ruokatauolle. Paikka, jossa poronkäristykseni nautin, oli Karesuvannon rajabaari. Moni lienee käynyt tuossa paikassa ohi ajaessaan. Se tuntui olevan aika suosittu sillä asiakkaita oli paljon. Toisaalta onhan Karesuvanto jonkinlainen risteysasema käsivarteen menijöille ja sieltä tulijoille. Eipä siinä mittään, kello oli puoli kolme päivällä pistellessä käristystäni. Olisin mukavasti perillä Kilpisjärvellä reilun tunnin ajolla. Matkaa on Karesuvannosta Kilpisjärvelle noin 105 kilometriä.

Uskollinen Guzzi käyntiin ja kehoravittuna lopputaipaleelle. Käsivarren maisemat ovat hienot. Se on sitä lapin taikaa vaikka suuria vuoristoja ja serpenttiinejä ei olekaan. Kuvaustaukoja tulikin pidettyä, kunnes sitten Saanatunturi tuli näkyviin koko komeudessaan. Muutaman etäkuva siitäkin.

Kilpisjärven kylä oli pienempi kuin mitä kuitenkaan odotin. Kylän läpiajo hoituu pienessä hetkessä. Tämän pienen hetken aikana yritin bongailla leirintäaluekylttejä ja siinä ainakin pariin otteeseen onnistuinkin. Ensimmäinen leirintäalue oli vesiperä, kun telttapaikat olivat niin kivikkoisia. Toisesta leirintäalueesta löytyi sopiva sopukka, joskaan sekään leirintäalue ei ollut keskittynyt telttamatkailijoihin. Illmeisesti lapinmatkailuakin suoritetaan nykyisin pääasiassa mökeistä käsin. Eikä siinä mitään vikaa mutta olin ottanut teltan niin kuin tapana moottoripyörämatkoilla on. Jos olis luvannut oikein epävakaista ja sateista niin olisin toki suikassut myös mökkiin. Kilpisjärvellä olisin kuitenkin vain pari yötä, kun sen kunnianhimoisempia vaellussuunnitelmia ei ollut.

Heilautin Guzzin sivutuelle ja ei ku kangaskaksio pystyyn. Ilta vierähtikin sitten ruokaa laittaessa ja kylään tutustuessa jalkasin. Kävin läheisellä infotauluilla lueskelemassa myös Kilpsijärven historiasta. Muistaakseni mainittiin, että Kilpisjärven kylään olisi sähköt vedetty vasta 1983.

Aamusella oli hiukka vilu herätessä. Ilmat eivät olleet mitenkään helteiset vaikka oli miltei keski kesä. Ihmeellinen rauhallisuus vallitsi juodessani aamukahvia ja mutustellessa aamiaista. Täällä todellakin sielu lepää! Saanan huipulle patikointi oli siis homman nimi tänä päivänä ja sitä varten olin selvitellyt, muistaakseni ihan saamastani turistikartasta, että mistä reitti Saanan huipulle lähtee. Patikointi retkelleni lähdin jo aamu päivästä. Niinpä ajeli Guzzilla toiselle leirintäalueelle, josta alkoi viitoitus Saanalle. Mukaan otin repun, vähän syömistä ja tietysti juomista. Saanan rinnettä pääsee portaita pitkin ehkä noin kolmas osan matkaa, jonka jälkeen joutuu tallomaan ihan oikeaa tunturin kivikkoa. Noustessani ylös myös tuuli yltyi ja muutamaan otteeseen sai lippalakista pitää tosiaan kiinni. Eräs mieleenpainuva hetki oli se, kun haukka (vai olikohan kotka) ilmestyi yhtäkkiä kallion takaa vierelleni ja leijaili paikallaan hetken aikaa tuulta vasten. Mutta heti kun sain kameran laukaisuvalmiiksi se syöksähti alas kallion taakse. Ei otosta. Maisemat ovat hienot Saana tunturilta ja alhaalla muutama kuva. Kävin siis huipulla saakka, jossa todellakin tuuli lujaa.

Vaikka pilvet alkoivat takasin päin patikoidessa hiukan roikkua niin satamaan ei onneksi alkanu. Pyörälle päästyäni paistoi taas aurinko. Ajelin teltalle ja sen jälkeen oli vuorossa marketissa käynti. Ruokatarpeita plus muutama patikointi olut. Kyllä maistui! Ilta taittui hiljoskellen ja kävin iltasella vielä käveleskelmässä pitkin kylän raittia. Kovin oli seesteistä ja rauhallista niin kuin kuuluikin. Kännykän laitoin herättämään seuraavalle aamulle jo varhain. Alkaisi taival kohti itä-kairaa ja sitä myöten kokka kohti etelää.

Lapinmatkailu on aina mukavaa ja siispä se jatkui seuraavana aamuna kohti itäisintä suomea Pelkosenniementietä Savukoskelle. Taipaleet olivat jälleen kerran tiettömät, mutta ei onneksi kirjaimellisesti. Ajelua keskellä korpea. Rauhaisaa ja mukavaa. Savukosken jälkeen Saijantie (nro 965) liippaa noin 3 kilometrin päästä Venäjän rajaa ennen kuin tullaan Sallaan. Niin lähellä Venäjää en ole tainnut aikasemmin ollakkaan. Sallassa pysähdyin ruokatauolla ja mutustelin pizzan. Siitä jatkoin Hautajärventietä (nro 950) Sukerijärven luonnonpuiston ja Oulangan kanssallispuiston välistä Kuusamoon. Ilma oli lämmennyt selkeästi ja oli jopa kuuma. Ennen Kuusamoa tutustuin vielä Rukan maisemiin ja ajelin ristiin rastiin hiihtokeskuskeskittymää (vai miten se pitäs sanoa), joka on käytönnässä kuin kylä. Pienet tuliaisostokset myös Rukan turistikojuilta. Kuusamossa päätin pistää ranttaliksi ja ottaa hotellin. Vaimo ehdotteli puhelimitse Kuusamon Tropiikkia, joka on siis hotelli kylpylä ja oikaisin sinne. Otin huoneen ja samaan hintaa sai passin kylpylän lämpöön. Kyllä oli autuas olo yksinäisen Guzzisoturin hyvässä saunassa ja miedossa löylyssä. Sitten pulahdus kylpylän altaisiin. Kuusamon keskustassa kävin myös tutustumassa ajopelin kanssa.

Aamu valkeni taas aurinkoisena ja taivas lupaili hyvää ajosäätä. Hotellin aamiaisen jälkeen kiitin respaa mukavasta yöstä ja pakkasin juhtan taas valmiina seuravalle etapille, joka oli Joensuu. Olin jo nyt päättänyt, että otan hotellin myös Joensuusta niin pääsisi näppärästi kaupungille katselemaan paikkoja. Käynnistetyäni pyörän kattelin trippimittaria, joka toimii siis samalla pyörän bensamittarina, että olin ajanut 150km edellisestä tankkauksesta. Päätin jättää Kuusamossa tankkaamatta ja tankkaisin välillä. Jos olisin tiennyt, kuinka autio itäisin kaira Kuusamosta etelään päin ajettaessa on, olisin ehdottomasti tankannut. Se kylä tai paikka, jossa olin ajatellut tankkaavani, tarjosi ei oota. Bensa-asemalla oli kyllä pumput mutta pahvit niiden päällä että "loppu". Mahtavaa, ajelin eteen päin korpimaisemissa ja taloja taikka muuta asutukseen viittaavaa. Tie, jolla ajelin, oli siis nro 843, joka poikkeaa viitostieltä itään. Alkoi pahasti näyttää siltä, että bensa-asemia ei kuulu ja trippimittari näytti 270km. Oli pakko katsoa navigaattorista lähin bensa-asema, joka sijaitsi aina Suomussalmella asti. Navigaattori ohjasti pois pikkutieltä takaisin viitostielle ja tein työtä käskettyä. Hikikarpaloiden saattelemana pääsin onneksi Suomussalmelle ja bensakeitaan ääreen. Trippimittarissa oli jotain 330 km. Turvallisia kilometrejä Californialla ajaa 300km, jonka jälkeen on hyvä olla asema jo aika hollilla. Nyt tuli todistettua, että menee täydellä 19 litran tankilla lähemmäs 340km maantieajelua.

Suomussalmelta jatkoin sotamuistomerkkien kautta tietä nro 912 Kuhmoon ja sieltä Lieksan tietä 524 Lieksaan Pielisen itäpuolelle. Ennen Nurmijärveä oli hyvä huikonen soratietä, ehkä 20 - 30km, jonka varrella ei ollut paljon muuta kuin metsätyökoneita. Lieksassa pysähdyin juomatauolla ja sieltä jatkoin Joensuuhun. Päivä oli ollut seikkailuntäyteinen ja oli mukava ajella Joensuuhun, josta otin hotellihuoneen. Lapin rundi alkoi olemaan takana päin ja huomispäivän viimeinen etappi päättyisi Heinolaan appivanhempien ja muun perheen luokse.

Sää oli kokonaisuudessaan koko ajan parantunut reissun edetessä ja tämä viimeinen reissupäivä ei tehnyt poikkeusta.  Ajelin rauhassa hienoissa järvimaisemissa Punkaharjun ja Puumalan kautta Heinolaan. Alla kuvia viimeisestä päivästä. Kiitos seurasta!